Myyrien hautaamisesta

Jos myyrä kuolee, niin mielestäni sitä ei pitäisi haudata maahan. Tai ainakin se petäisi krematorioida ensin. Myyrien luonnollinen olin- ja elinpaikka on maan alla. Siellä ne nukkuvat, syövät, tekevät myyräntöitä ja niin eteenpäin. Myyrien koti- ja työpaikka on maan alla. Siksi on mielestäni väärin, että kuoltuaan myyrä haudattaisiin maan alle. Sehän olisi samanlaista kuin ihminen kuoltuaan istutettaisiin työpaikallaan vanhaan toimistotuoliinsa ja jätettäisiin siihen mätänemään. Tai kotisohvalle, tai sänkyyn tai mihin tahansa missä nyt ihminen onkaan viettänyt paljon aikaa. Olisi aika kamalaa jos kaikki työpaikat olisivat puolillaan mädäntyneitä ihmisten ruumiita ja kodit samaten.

Myyrälle olisi traumaattinen kokemus, jos myyrä kaivelisi maata niin kuin aina, ahmisi herkullisia toukkia, matoja yms. ja yhtäkkiä se törmäisi johonkin iljettävään. "Mikäs se tämä on? Aivan kuin... Sehän toinen myyrä! Voi ei, se on kuollut! Ei mutta sehän on minun Kalevi-setäni! Yök, toukat syövät Kalevin ruumista. Yök, yök, yök! Ne herkulliset toukat, jotka juuri söin, ne olivat varmaankin syöneet juuri Kalevin ruumista. YÖK!"

Jos siis haluat tehdä myyrille palveluksen, niin älä hautaa kuolleita myyriä maahan. Ne viettävät siellä elämänsä, kuoltuaan ne kuuluvat jonnekin muualle. Ihmiset ja monet muut elolliset olennot viettävät elämänsä maan päällä ja siksi ne voi kuoltuaan haudata maan alle. Sijoita kuollut myyrä siis mieluummin maan päälle tai vaikka mereen tai järveen. Siellä ne saavat olla rauhassa. Tietenkin jotkut ihmiset säilyttävät esimerkiksi kuolleen puolisonsa tuhkia olohuoneessaan. Olohuoneessa säilytetään kuitenkin kuolleen poltetun ihmisen tuhkia, ei tavallista kuollutta ihmistä. Samalla logiikalla myyrän ruumiin voi ensin polttaa ja haudata sitten tuhkat.

Laitostuminen

Laitostumisella tarkoitetaan yleensä sitä, että joku ihminen tottuu elämään sairaalassa tai jossain vastaavassa kontrolloidussa ympäristössä, niin että hän odottaa saavansa ruokaa säännöllisesti ja paikalla ovat tutut ihmiset ja olo tuntuu mukavalta, eikä ihminen enää halua palata kotiin tai normaalielämään. Laitostumisella tarkoitetaan siis lähinnä sitä, että ihminen sopeutuu elämään laitoksessa.

Laitostuminen sanana voisi kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että ihminen alkaa muistuttaa jotain laitosta. Tällaista voisi ehkä tapahtua, jos ihminen viettäisi hyvin paljon aikaa jossain laitoksessa ja omaksuisi sen toimintatavat täydellisesti, niin että hänen persoonallisuutensa ottaisi paljon vaikutteita laitoksesta. Tai ihminen muuten vain kokisi jonkin laitoksen toimintatavat niin läheisiksi, että hän omisi ne omiksi toiminta- ja ajattelutavoikseen. Kenties jostain ihmisestä muuten vain tulisi mieleen jostain muusta syystä jokin laitos.

Millaisia laitokset sitten oikein ovat? Millainen on ihminen joka muistuttaa laitosta? Millä tavoin hän tarkkaan ottaen muistuttaa laitosta? Laitoksissa on kai aina paljon ihmisiä, joilla kaikilla on oma tehtävänsä. Laitokset pyrkivät johonkin päämäärään ja pyrkivät toteuttamaan tuota päämäärää tehokkaasti tai ainakin hyvin. Yksittäinen ihminen ei voi sikäli muistuttaa kovin paljoa laitosta, että yksi ihminen kuitenkin laitosmaisuudessaan vain yksin. Jos ihmisiä olisi monta ja he käyttäytyisivät yhdessä laitosmaisesti, voisi heitä helposti kutsuakin laitokseksi, jos he vain siihen itse suostuisivat. Mutta yksittäistä ihmistä on vaikea kutsua laitokseksi sitä todella tarkoittaen. Tietenkin jos ihminen kärsii voimakkaasta persoonallisuuden jakautumisesta, voisi ehkä katsoa, että yhdessä hänen persoonansa toimisivat laitosmaisesti ja kaikilla persoonallisuuksilla olisi oma tehtävänsä. Tai jotain.

Onko laitosmaista pyrkiä johonkin tiettyyn päämäärään ja toteuttaa tuota päämäärää tehokkaasti ja hyvin? Jos joku vaikka pitää kalastamisesta ja pyrkii kalastamaan paljon isoja ja hyviä kaloja, voisiko häntä sanoa kalastuslaitosmaiseksi?

Entä voiko jonkun ihmisen sanoa muistuttavan vaikka palolaitosta? Jos ihminen vaikka tarkkailee naapurustossa mahdollisia tulipaloja, antaa ihmisille taloturvallisuusohjeita ja tulipalon sattuessa on mukana sammuttamassa. Hän varmaankin omistaisi paljon palotorjuntakalustoa ja olisi koko ajan valmiudessa lähteä sammuttamaan tulipaloa. Ja tietenkin hän yrittäisi olla tehokas tulipalon sammuttaja ja estää tehokkaasti tulipaloja syttymästä. Voisiko tällaista henkilöä kuvailla yhden hengen palolaitokseksi?

Millaisia olisivat sairaalamaiset ihmiset? Postilaitosmaiset ihmiset? Sähkölaitosmaiset ihmiset? Mikä ylipäätään on laitoksen raja? Voiko kiinteistövälitysyritys olla laitos? Millainen olisi kiinteistövälitystoimistoa muistuttava ihminen? Haluanko todella edes tietää? Olisiko minusta mukava tuntea joku todella laitosmainen ihminen? Tunnenkohan jopa jonkun laitosmaisen ihmisen, mutta en ole vain osannut pukea sanoiksi hänen laitosmaisuuttaan?

Eräänlainen manifesti

Usein manifestit mielletään kiihkeiksi julkilausumiksi ja täsmällisiksi määritelmiksi jostain aiheesta. Monesti jostain poliittisesta aiheesta. Tässä manifestissa ei oikein sanota mitään, eikä kiihkeydestä tai poliittisuudesta ole tietoakaan. Oikeastaan, en tiedä voiko tätä jorinaa edes nimittää manifestiksi. Mutta kun nyt jo ehdin aloittaa aiheesta kirjoittamisen, niin pakko kai tässä on jotenkin yrittää aiheessa pysyä.

Jos tämä nyt olisi manifesti, niin tämä käsittelisi tämän blogin sisältöä, joka on hyvin epämääräinen. Tähän blogiin minun on tarkoitus kirjoitella aivan puuta heinää. Tarkoitus olisi, että kukaan ei oppisi tästä blogista mitään, tämä blogi ei herättäisi suuria tuntemuksia ja millään, mitä tähän blogiin on kirjoitettu, ei olisi mitään merkitystä kenellekään järkevälle ihmiselle.

En oikein tiedä syytä miksi haluan kirjoittaa tällaista blogia. Jotenkin tuntui vain siltä, että sellaisia blogeja on jo ihan tarpeeksi, joissa yritetään sanoa jotain mielenkiintoista ja tärkeää. Tarvitaan vastapainoa. Moni blogi kyllä on ihan vahingossakin useimmille ihmisille täysin merkityksetöntä tyhjän jauhamista. Tämä ainakin on sitä aivan selkeästi.

Olisi hienoa, jos tätä blogia lukiessa tulisi sellainen olo kuin olisi unohtunut tuijottamaan jotain kaukaista pistettä ja aivot käyvät täysin tyhjäkäynnillä. Ehkä tavoittelen tässä jotain zeniläistä tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä. Tai no. En minä oikeastaan zeniläisyydestäkään mitään tiedä, luulen vain, että siinä pyritään johonkin tuommoiseen.