Minusta on ärsyttävää kuinka epäloogisesti eläimet on nimetty. Otetaan esimerkiksi "koira". Mitä koiramaista on koirassa? Äänteleekö se "koi-ra! koi-ra!"? Tai edes "koi koi"? Näyttääkö se jotenkin joltain mitä voisi kuvailla sanalla koira? Tai haiseeko joltain sellaiselta? No tietysti koira näyttää ja haisee koiralta nyt, kun tiedämme jo miltä koira näyttää ja haisee, mutta silloin kun ihminen on nähnyt ensimmäisen koiran, on ollut suorastaan absurdia alkaa nimittää sitä koiraksi. Todennäköisesti koira on kuitenkin haukkunut, ja sitä olisi ollut paljon järkevämpää kutsua nimellä "haukku", koska se sanoo "hau hau", eikä "koi koi".
Lehmääkin olisi paljon järkevämpää kutsua ammuksi tai ammuuksi kuin lehmäksi. Lehmä sanoo "ammuu" eikä "leh leh". Kissan kuuluisi olla miuku, suden uuli tai murri, sammakon kurri ja käen kukkuu.
Tietenkin joku voisi tähän väliin sanoa, että miksi eläimet pitäisi nimetä sen mukaan miten ne ääntelevät. No tietysti siksi, että mekin ääntelemme kun keskustelemme eläimistä. Olisi paljon järkevämpää, että eläimiä tarkoittavat sanat kuulostaisivat samalta kuin itse eläimet. Vieraiden kielien opiskelukin olisi paljon helpompaa, kun eläimet kuulostavat kuitenkin joka maassa samalta, ja siksi niitä tarkoittavat sanatkin muistuttaisivat joka kielessä toisiaan.
Entäs sitten kuurot? Hehän eivät ole koskaan kuulleet miltä käki kuulostaa. No mitä sitten? Sama kai se sitten heille on miltä se kuulostaa kun me niistä puhumme, kun eivät he sitä kuule. Tietysti tasa-arvon nimissä olisi hienoa, että käki-sana kirjoitettuna näyttäisi edes hieman käeltä. Oikeastaan egyptiläiset hieroglyyfeineen eivät olleet minusta yhtään tyhmempää sakkia.
maanantai 17. joulukuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Totta puhut!
melkeen vois kommentoida tähän jotain tosi nokkelaa... mut ei oikeen nyt luonnistu.
Minulla oli lemmikki Koi Ra nimensä se sai auringonjumalan mukaan.
Lähetä kommentti