tiistai 22. tammikuuta 2008

Sarjakuvasankareista ja tappeluista

Joskus näin vanhemmiten sitä on vaikka pakko ihmetellä kuinka tyhmä olinkaan lapsena. Esimerkiksi muistan väitelleeni tuntikausia jonkun kanssa aiheista: "Jos Teräsmies ja Hämähäkkimies tappelisivat, niin kumpi voittaisi?", "Jos Lepakkomies ja Mustanaamio tappelisivat, niin kumpi voittaisi?" jne. Samaiset kysymykset pyörivät mielessäni tuolloin muutenkin, ja toisinaan en juuri muuta ajatellutkaan kuin tuollaisia typeryyksiä. Enkä silti keksinyt vastauksia. Mutta nyt, kun olen vanhempi ja viisaampi, niin suurin osa näistä kysymyksistä tuntuu aivan itsestäänselvyyksiltä.

Jos Teräsmies ja Hämähäkkimies tappelisivat, niin kumpi voittaisi?
Teräsmies. Teräsmiehellä on yliluonnolliset voimat, Hämähäkkimies on ihan tavallinen pulliainen, jolla on vain hassu puku ja jotain muuta höpöhöpövarusteita. Ei Hämiksellä olisi mitään mahdollisuuksia. Paitsi, jos Hämis saisi jostain käsiinsä kryptoniittiä, jolla yliluonnollinen mahti Teristä vastaan. Mutta ikinä missään ei ole vihjaistukaan, että Hämis pääsisi jotenkin käsiksi kryptoniittiin. Joten 99,9% todennäköisyydellä Teräsmies voittaisi.

Jos Lepakkomies ja Mustanaamio tappelisivat, niin kumpi voittaisi?
Mustanaamio. Mustanaamiolla on pyssyt, Mustis voi vain ampua Lepakkomiehen. Ei lepakkomiehellä ole mitään pyssyjä, joilla hän voisi puolustautua. No ehkä jos Mustanaamio vain seisoskelisi jossain ja Lepakkomies onnistuisi yllättämään hänet ajamalla autolla päälle. Lepakkomiehellä kuitenkin on auto. Mutta voisiko sitä edes kutsua tappeluksi? 99 % todennäköisyydellä Mustanaamio voittaisi.

Jos Mustanaamio ja Lucky Luke tappelisivat, niin kumpi voittaisi?
No tietysti Lucky Luke: "Lucky Luke ampuu varjoaan nopeammin". Molemmilla on pyssy, mutta jos Lucky Luke ampuu ensin, eikä varmaankaan ammu ohi, niin hänhän siinä tietysti voittaa. Lucky Lukesta on kuvia, joissa hän ampuu varjoaan ja luoti on jo mennyt varjosta läpi, ennen kuin varjokuva on edes ehtinyt ottaa aseitaan esille. Joskus nuorempana ja tyhmempänä pidin mahdottomana, että luoti voisi lentää niin nopeasti, että se osuisi aitaan ennen valoa. Nyt vanhempana ja viisaampana tiedän, että kyllä se on mahdollista, jos Lucky Lukella on yliluonnollisia kysyjä. Hän voi esimerkiksi kyetä liikkumaan ajassa hieman taaksepäin ja ampua laukauksen menneisyydessä jo niin paljon etukäteen, että luoti ehtii hienosti perille ennen valonsäteitä. Kyllähän monessakin jutussa Lucky Luke-sarjakuvissa vihjaillaan siihen, että Lucky Lukella on yliluonnollisia kykyjä, mutta nuorena olin vain niin tyhmä, että en niitä tajunnut. Mustanaamio sen sijaan on ihan tavallinen pulliainen joka on vain pukeutunut kummasti. Eihän semmoinen kaveri pärjäisi mitenkään Lucky Lukea vastaan. Tietty on mahdollista, että Lucky Lukellakin on jokin heikkous, kuten kryptoniitti Teräsmiehelle, mutta tällaisesta ei ole missään vihjailtukaan mitään. Joten 99,9999% todennäköisyydellä Lucky Luke voittaisi.

Jos Lepakkomies ja Hämähäkkimies tappelisivat, niin kumpi voittaisi?
Tämä on kyllä edelleen minulle arvoitus. Molemmat ovat ihan tavallisia pulliaisia, jotka ovat vain pukeutuneet hassusti. Ehkä ne höpsöt lisävarusteet ratkaisisivat kisan. Pakko myöntää, että en ole vielä tarpeeksi vanha ja viisas, että ymmärtäisin miten tässä kävisi. Täytyy kai lukea vielä lisää sarjakuvia.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

HAH! Lepakkomiehen asu on panssaroitu luoteja vastaan ja sillä on kaikkia heittolepakoita yms. kummalisia härpäkkeitä vyössä. Joten jos Leppis ei menisi liian lähelle saadakseen sormuksen kuvaa leukaan, sanoisin että Lepakko Vs. Mustis 73,7% - 26,3%

kipeeisi kirjoitti...

Ai onko sillä nykyään jotkut panssarit? Ei sillä ennen vanhaan ollut... No kyllä Mustanaamio sen silti voittaisi: Muutamasta laukauksesta panssariin kyllä tavallinen pulliainen menee vähäksi aikaa aika hiljaiseksi ihan iskuvoimasta. Sitten kun Lepakki on vajaakuntoisena, niin sitä voi sitten mätkäistä turpaan. Ja sitä paitsi ei kai ne panssarit koko ruumista kuitenkaan peitä? Kai sillä nyt ainakin naama paljaana?

Mutta olkoon, pakko myöntää, että aliarvioin Lepakkomiehen. Silti sanoisin, että 90 % todennäköisyydellä Mustanaamio voittaa Lepakkomiehen.

Anonyymi kirjoitti...

Bättis on sen verran ovelampi ukkeli että hän on hypnotisoinut Tantorin, Mustanaamion uskollisen norsufrendin. Joten jos Bätmäni kuulee pääkalloluolaan asettamista salakuuntelulaitteistaan, että mustanaamio alkaa rääpimään päätään. Hän vain yksinkertaisesti käskee Tantorin hoitelemaan mustanaamion hänen ollessaan nukkumassa.

Ja tässä todiste jollei muuten uskota http://www.kuvaton.com/kuvei/batman4.jpg

kipeeisi kirjoitti...

No joo, kaipa se Lepakkomies Mustanaamion voisi tuurilla kepulikonstein voisi hengettömäksi saada. Mutta helppoa se ei varmasti tulisi olemaan. Pitää ottaa kuitenkin huomioon, että Mustanaamiolla on ne miljoonat kääpiötkin apunaan, ja kaikenmaailman muitakin elukoita. Epäilenpä, että Tantor ei Mustanaamiota saisi hengiltä edes nukkuessa. Ja sitä nyt ei ainakaan voisi sanoa enää tappeluksi. Salaliitoksi ehkä.

Anonyymi kirjoitti...

Öää, no mutta entäs se Lepakkomies vs. Hämähäkkimies -matsi?

Anonyymi kirjoitti...

btw, minnekkäs hähäkkimiehen tuhannet verkonpätkät menee? Siis ne jotka se ampuu ranteistaan pitkin seiniä ja katkasee taas heilautuksensa jälkeen. siivokohan hämis itse ne vai kenties maksaako kaupunki nostokurkiporukalle rahaa seittien siivomisesta???

Anonyymi kirjoitti...

"hähtäh" älä viitsi tehdä noita kirjoitusvihreitä + Koskas saadaan lukea uutta pätkää(löpinää)??????

Anonyymi kirjoitti...

Peter Parker on pääosakkaana julkisivujen siivousfirmassa, joka on erikoistunut hämähäkinseitteihin.

sexy kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Jouni kirjoitti...

"Täytyy kai lukea vielä lisää sarjakuvia.

Juu luetaan lisää niitä sarjakuvia ja kelataan uudelleen "Hämähäkkimies on ihan tavallinen pulliainen, jolla on vain hassu puku ja jotain muuta höpöhöpövarusteita." kohtaan. Hämy kun ei ole ihan tavallinen pullaiainen (Tai mistä minä tiedän, ehkä sinä nostat kymmenentuhatta kiloa suorille käsille, kuten Hämyhäiskän sanotaan tekevän, mutta minen ainakaan siihen kykene).

BTW, Hämis & Batman ovat sarjakuvissa kohdanneet. Itse asiassa Hämis ja tulevaisuuden uskonnollinen hihhuli-bäätmänkin ovat kohdanneet.

Ja sitten linkki:
Bäät vs. ryy...spidey